Turvallisuuskoulutukset

Helsinki 26.3.2019

Opi johtamaan inhimillistä turvallisuustekijää

Kun pyritään erinomaiseen turvallisuustasoon, ”inhimillisen turvallisuustekijän” (iTu) huomioonotto on välttämätöntä. Ihmistä ei voi johtaa, ellei tiedä, miten ihminen ajattelee ja tuntee, mikä hänen toimintaansa vaikuttaa, miksi hän tekee virheitä tai ei toimi ohjeiden mukaan. Ihminen on jatkuvien valintatilanteiden edessä. Turvallisuuden kanssa kilpailee moni tekijä ympäristössä ja ihmisessä itsessään.

Koulutuksessa tutustutaan ihmiseen turvallisuusnäkökulmasta ja annetaan eväitä inhimillisen turvallisuustekijän johtamiseen ja yksilön turvallisuustietoisuuden ja -toimijuuden vahvistamiseen. Koulutus on hyvä erityisesti seuraaville kohderyhmille: työturvallisuus-, työhyvinvointi- ja HR-asiantuntijat ja esimiehet, erityisesti teollisuudessa ja muissa tuotannollisissa tehtävissä.

Käytyään koulutuksen:

  • kykenee toimimaan monipuolisemmin turvallisuusasiantuntijan ja -valmentajan roolissa
  • osaa ottaa paremmin huomioon ihmisen turvallisuuden johtamisessa
  • pystyy toteuttamaan itsenäisesti joitakin käytösperusteisia (Behaviour/People Based Safety) turvallisuusaktiviteetteja työpaikallaan.

Osallistuja saa käyttöönsä aiheeseen liittyvän verkkokurssin (sis. e-opit: nolla tapaturmaa, turvallisuuskulttuurin kehitysaskeleet, iTu – inhimillinen turvallisuustekijä, turvallisuuskeskustelut, tapaturman urhin tarina), jota voi hyödyntää 3 kk:n ajan asioiden kertaamiseen ja uuden oppimiseen sekä kaksi iTu-työkirjaa, jotka sisältävät harjoitteita yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyyn.

Kouluttaja:

Johtava asiantuntija, FT, PsL, YTM, Marita Hyttinen, EcoOnline Oy

  • Turvallisuuspsykologian teoriassa ja käytännössä hallitseva asiantuntija
  • Pitkä kokemus työturvallisuus- ja työhyvinvointitehtävistä eri toimialoilla
  • Väitöskirja turvallisuuspsykologian alalta
  • Innostava ja selkeä valmentaja

Aika: tiistai 26.3.2019, klo 8:30 – 16:00 – ilmoittautuminen ja aamukahvit klo 8:00 alkaen

Paikka: Holiday Inn City Centre, Elielinaukio 5, 00100 Helsinki

Hinta: 625 € (alv 0%) – sisältää: aamiaisen, lounaan noutopöydästä, iltapäiväkahvit sekä koulutusmateriaalin, verkkokurssin 3 kk ja todistuksen

Jos yrityksestä osallistuu samaan tapahtumaan enemmän kuin yksi henkilö, myönnetään alennusta 25 % toisesta osallistujasta alkaen. Osallistumismaksu laskutetaan kurssipäivän jälkeen.

Käsiteltävät aiheet:

  • Inhimillinen turvallisuuskulttuuri
  • Millainen ihminen on ja kuinka se näkyy turvallisuudessa?
  • Oman esimerkin tutkiskelu ja vaikutus
  • Miten saada ihminen toimimaan turvallisemmin, tietoisemmin ja aktiivisemmin?
  • Keskeisiä menettelyjä, joilla johtaa inhimillistä turvallisuustekijää

Ilmoittauduthan mukaan ti 19.3. mennessä.

Tilaisuuteen otetaan max. 15 hlöä jotta kyetään käymään asioita läpi pohtivasti ja osallistujien työpaikkojen tarpeet huomioon ottavasti läpi. Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tai asioita joita toivoisit meidän käyvän läpi koulutuksen aikana, voit lähettää ne lomakkeella ilmoittautumisen yhteydessä tai ennen tilaisuutta Maritalle alla olevaan osoitteeseen.

Lisätietoja:

Marita Hyttinen
marita.hyttinen@ecoonline.com
puh: 050 4010 653


Peruutusehdot:

Ilmoittautuminen koulutukseen on sitova. Mikäli ilmoittautuminen perutaan aiemmin kuin 7 vuorokautta ennen tapahtumaa, osallistumismaksua ei veloiteta. Mikäli ilmoittautuminen peruutetaan tätä myöhemmin, veloitetaan 50 % hinnasta. Kokonaan peruuttamatta jättämisestä veloitetaan koulutuksen hinta kokonaisuudessaan. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa toiseen.

Kurssivalintaan

Rekisteröidy

Tilaa uutiskirjeemme